[Tämä blogimerkintä pysyy muutaman viikon ensimmäisenä vaikka uusia juttuja tulostuisi päivittäin. Uudet jutut näkyvät heti tämän jutun jälkeen...]

Tervetuloa uusille kotska sivuilleni. Huomasin tuossa kun minun piti tehdä tiedotuskanava Suomen ilmailuliiton LIT- moottorivarjoliito asioiden tiedottamiseen ja niiden äänestämiseen, niin omat sivuni olivat jo muutaman vuoden vanhat.

Vaikka vanhat sivut vielä toimivat suht koht hyvin vuonna 2009, niin kaikesta huolimatta peehoopeet ja myslit olivat kehittyneet siitä kun nuo tein, niin ajattelin, että perkules opiskellaas taas uutta www- koodin osalta ja siinä samalla teen uudet kotisivut tekniikaltaan ja näöltään. Asiahan ei hirveesti muuttunut, kun yksinkertaisesti ei vaan ole mitään sen järisyttävämpää sanottavaa ja ketä oikeesti kiinnostaa tälläset sivut jossa pääaiheena on tavallinen tavis henkilö… eh, aivan ei ketään. Noh, toisaalta sivuilla kuitenkin käy aika laillakin liikennettä enimmäkseen MOVA- lajiesittelyssä ja Omituisia kuvia katsomassa, mutta näitten sivujen tehtävänä on ainoastaan toimia alustana itseni opiskelussa www- tuotantoa, eli lähinnä kokeilen täällä eri tekniikkoja ja graaffista ilmettä ja nyt… tiedotuskanavana SIL/LIT asioissa.

No mitä tekniikkaa sitten olen tässä sivustossa opiskellut? Lähinnä:

  • RSS-Feedin käyttöä automaattisesti julkasuiden tulostuksessa ja automaattisten hakujen käyttöä.
  • Shadowbox / lightbox framen käyttöä linkeissä ja median näyttämisessä ja niiden käyttöä parantamaan navikointia sivustolla.
  • Freimittömän sivuston navikoinnin helpottamista.
  • Googlen hyödyntämistä, niin RSS ja Picassa ympäristöissä osana sivustoa (kaikki omituiset kuvat ovat picassassa)
  • PHP5 ja MySQL5 tekniikoita
  • CSS2, joskin kaikilta osin sitä ei ole otettu vielä käyttöön.
  • + kaikelaista teknistä höpönlöpöä joka on tätä päivää, mutta niiden hyöty lopputuloksessa on vähän niin ja näin.


    • Kokiksen voimalla tämäkin tehtiin…

    Mutta joooo… siis siitä SLI / LIT jutusta se sitten lähti ja esim seuraavat asiat oli päivitettävä tähän sivustoon:

  • Kuvien isommat versiot oli saatava lähemmäs 1200pixeliä leveydeltään, koska kotimonitoreiden koko oli noussut. Nyt 22″ / 24″ ovat jo aika yleisiä kokoja kotona.
  • Mobiililaitetuki, koska useammat surffaafat iPhonella tai vastaavalla (onko muitakin kuin iPhone? :D), joskin tuli otetaan käyttöön vasta myöhemmin vaikka onkin jo teknisesti valmis.
  • Hillitty värimailma (mustavalkoinen on cool ja toimii vuodesta toiseen)
  • Helposta keskellä monitoria sivustosta oli päästävä, koska se on niin tavista ja liian helppoa (opiskelu mielessä) tehdä sivuston koko kaikille sopivaksi.
  • Kaikenmailman videoplugeista oli päästävä, eli videot flashina.
  • Framet pois ja Shadowboxit tilalle…
  • Helppo päivitettävyys mistä vain ja melkeen millä www- päätelaitteella vain.
  • Automaattiset päivitykset ja haut, eli antaa tietokoneen pitää sivustoa yllä, kun minä en viitsi ja jaksa.
  • Eli tällänen siitä nyt sitten tuli.

    -Jukka Kukka-



      Tämäkään kuva + kymmeniä muita kuvia ja logoja ei sitten lopulta päässyt lopulliseen sivustoon… paska mikä paska tai sitten vaan kuva / Logo ei sopinut kokonaisuuteen tai… jotain.


    391 If you came here to see bulging eyes and dudes passing out, you are in luck. OObject’s centerfuge collection has em’. One guy even held 10Gs for 3 minutes. Impressive. [OObject]


    Tämä artikkeli on tulostunut automaattisesti Really Simple Syndication- syötteestä tätä klikkaamalla pääset artikkelin alkuperäiseen lähteeseen, josta syöte on lähetetty.

    This post make Really Simple Syndication- feed. Go to Source - klik -



    Man juices in a boil? No shame, that’s Shelby Super Cars’ Aero EV in pursuit of the “world’s fastest production electric car” title. SSC just came clean with the details behind its All-Electric Scalable Powertrain (AESP) producing 1,000 horsepower and 800 lb-ft of torque that rips the Aero EV through 0 to 60 in just 2.5 seconds at a 208mph top speed. Compare that to the Tesla Roadster’s 0-60 in 3.9 seconds (or 3.7 for the 2009 sport model) and you’ll understand all the hubbub, bub. Better yet, the 150-220 mile battery can be refilled in just 10 minutes (Tesla takes 3.5 hours) from a 220V service thanks to what SSC calls its “Charge on the Run” onboard charging system — something that nearly eliminates (or at least minimizes) the need for a battery swapping infrastructure. The first full-scale, pre-production Ultimate Aero EV should be on the streets before June with production deliveries expected in the fourth quarter. Now we just need a price.

    [Via inhabitat]

    Shelby’s amazing Aero EV: 0 to 60 in 2.5 seconds, 10 minute recharge originally appeared on Engadget on Tue, 27 Jan 2009 06:44:00 EST. Please see our terms for use of feeds.

    Read | Permalink | Email this | Comments


    Tämä artikkeli on tulostunut automaattisesti Really Simple Syndication- syötteestä tätä klikkaamalla pääset artikkelin alkuperäiseen lähteeseen, josta syöte on lähetetty.

    This post make Really Simple Syndication- feed. Go to Source - klik -



    British Airways has announced they’ll start offering limited in-flight cell phone use on flights from London to JFK. Passengers will be allowed to send text messages and use data, but not to make actual calls (thankfully — because we all know how annoying that would be). Several other airlines have launched similar trials, including bmi and Qantas — which has announced they will allow usage for all passengers on domestic flights –while Dubai’s Emirates airline actually allows mobile voice calls on its domestic flights. The British Airways trials are set to start sometime this fall on its business-class only flights. Seriously, guys — can you make it any more clear that you can’t stand the sight of us proles?

    [Via Mobile Burn]

    Filed under: Cellphones, Transportation

    British Airways announces limited in-flight cell use, let the parties commence originally appeared on Engadget on Tue, 27 Jan 2009 07:36:00 EST. Please see our terms for use of feeds.

    Read | Permalink | Email this | Comments


    Tämä artikkeli on tulostunut automaattisesti Really Simple Syndication- syötteestä tätä klikkaamalla pääset artikkelin alkuperäiseen lähteeseen, josta syöte on lähetetty.

    This post make Really Simple Syndication- feed. Go to Source - klik -



    Seuraavat »