Intialainen suurliikemies teki lauantaina uuden korkeusennätyksen kuumailmapallolla. Vijaypat Singhania onnistui kipuamaan pallolla lähes 70 000 jalan eli 21 300 metrin korkeuteen.

Singhanian, 67, tavoitteena oli ollut saavuttaa 70 000 jalan raja, mutta hän jäi tästä tavoitteesta yli sata jalkaa eli kymmeniä metrejä. Polttimessa ilmeni loppuvaiheessa ongelmia, ja Singhania päätti varmuuden vuoksi suunnata takaisin kohti maata.

Aikaisempi korkeusennätys, 19 810 metriä, oli ollut voimassa 17 vuoden ajan. Ennätys oli Britanniassa asuvan ruotsalaisen Per Lindstradin nimissä.

Singhania lähti aamunkoitteessa liikkeelle Intiassa sijaitsevasta Mumbaista (Bombaysta) ja laskeutui lopulta 185 kilometrin päähän kaupungista. Hän odottaa, että hänen ennätyksensä tunnustetaan jatkossa virallisesti.



Tai siis oikeesti sanottuna hieman kehittyneempi robottikoira….

Ei voi kuin hämmästellä…

Toisaalta aika pelottavakin, jos meinaan tollanen hyppäis pimeellä metsätiellä vastaan….

-Jukka Kukka-



Riipparissa on monia erittäin hyviä ominaisuuksia, verrattuna varjoliitimeen.
Nopea korkeuden pudotus ja nopea ilmanopeus on selkeesti paremmin toteutettavissa ja
onhan se näköjään ihan ketteräkin oikeissa käsissä, niin kuin tuosta alhaalla olevasta videostakin näkee…

Asiallista meininkiä ;)



Panomies oli Kummeleiden sketsisarjan roolihahmo, joita ei koskaan näytetty televisiossa koska ne sensuroitiin. Tässä ne kuitenkin ovat:



panomies on panomies :D

-Jukka-



« EdellisetSeuraavat »