Kuitenkin monesti käy niin, että kun huomaan, että pidemmälle tästä vaatii ylitsepääsemätöntä ponnistelua tai esim. urheilussa harjoitusmäärien älytöntä lisäämistä (kun kuitenkin on kyse harrastamisesta, eikä mistään kokopäiväsestä työstä) niin lopetan tämä jälkeen lajin tai sitten jos laji on ollut erittäin antoisa, niin jatkan lajin parissa hieman rennommin rantein.

Vesihiihto oli aikoinaan, erittäin antoisaa, varsinkin kun silloin varusteita piti käydä hakemassa Miami:sta asti kun niiden saanti tai lajin oppimista oli erittäin vaikeaa hakea Suomesta. Muistan hyvin päivän, kun päivä meni opetellessa yhdellä pujottelusuksella pintaan pääsimeksiseksi. Kun se muutaman kymmenen vedon jälkeen rupesi luonnistumaan, niin kummallisesti se jäi lihashermomuistiin ja ihmetykseksi, kun kokeilin muutaman vuoden tauon jälkeen, niin kaikki meni putkeen ensimmäisellä kerralla.

Joukkuelajeista jääkiekko ja koripallo, minulla oli kokemusta vain ala-aste ikäisenä, kun menin paikallisiin seuroihin. Koripallo jäi kun huomasin, että pituus ei riitä ja jääkiekko jäi siksi, että siihen aikaan olisi pitänyt panostaa liian paljon aikaa yhteen lajiin.Salibandy olikin erittäin mukava laji, mikä tuli myöhemmässä iässä mukaan ja siinä oli mukana joukkulajien suola, eli sosiaalinen kanssakäyminen ihan erilailla, kuin yksilölajeissa.



Laskettelu oli aikoinaan sitä, että kävimme kaveriporukalla kerran tai kaksi vuodessa ulkomailla (itävalta, Ranska, Bulgaria, yms vuoristoiset maat) . Siihen aikaan “pukkeli” eli kumpareikko oli mukavinta “skimbata” ja heli, eli helikopteri oli kovinta, mitä temppuja siinä tehtiin. Nykyjään osaaminen tässä lajissa on nuorilla täysin eri “atmosfäärissä” kuin silloin ja nykyään tehdään voltteja sun muita temppuja kummareikoissa kuin tyhjää vain… hienoa että laji kehittyy.

Armeijan jälkeen olin kovin kiinnostunut aseista. Tuli käytyä Syndaalessa ampumassa mitä “seksikkäämmillä” aseilla esim. Jatimatic, Uzi, Desert Eagle ja muutama muu snaipperi kivääri jne, jne. Glok .40:sellä tuli enemmänkin “riehuttua” ja kuuluisassa helsingin ampumaradalla tuli käytyä, kunnes se jäi.

Myös Köysillä laskeutuminen on minulle tullut tutuksi. Vihdissä ollaan pariakin kalliojyrkännettä tultu alas köydellä hyppien, myös esim. mäkihyppymäet ovat hyviä harjoituspaikkoja tähän. Olisi mukava joskus käydä vielä kokeilemassa onnistuisiko “kasin” käyttö vielä itseltäni.

Kestävyysurheilu on kilpailutasolla jäänyt taakse, koska isot harjottelumäärät tekivät sen tosiasian, että kroppa ei yksinkertaisesti enään kestänyt ja ainoastaan suunnistus on varmaan se laji, jota voin silloin tällöin käydä kokeilemassa, toisaalta hyvä niin, koska voin keskittyä selkeesti enemmän minun lempilajiin Ilmailuun.