Tekniikka



HarrastukseniUrheiluIlmailumoottorivarjoliitoValokuvaus / VideotuotantoTekniikkaMenneen talven lumia

    Tekniikkahan yleinsä kiinnostaa miehiä, joten en ole poikkeus tässäkään. Pyrin seuraamaan aikaani ja eritoten ajan uusimpia “kotkotuksia” tekniikassa.

    Minua eritoten kiinnosta kodin viihde-elektroniikka, tietotekniikka ja kodintekniikka missä saadaan moneen tehtävään apuja tekniikasta.

    Kuvaustekniikka on itselleni tullut tutuksi tietysti valokuvausta ja videokuvausta harrasteneena, koska onhan tekniikka näissä harrastuksissa olellisena osana. Valokuvauksessa minun kehityksen kulku on lähinnä alkanut isältä saadun Petri kameran jälkeen Yashican keskikokoiseen automaattikameraan ja tämän jälkeen tuli kuvioihin Canonin järjestelmäkamera ja tämän mukana tulevat erilliset putket. Digikameraan menin todella nopeasti, eli ensimmäinen still kamera oli Canonin, joka käytti mielenkiintoista tallennemediaa ja tallensi hieman teknisesti samalla lailla kuin video-kamera tekee, mutta pieneen diskettiin ja still kuvina. Kuvanlaatu oli kovinkin heppoinen, mutta kätevä peli, kun ei tarvinnut miettiä filmin kustannuksia.
    Tämän jälkeen minulla on ollut noin 10-erilaista digikamerapokkaria aina Sonyn mavica malleista lähtien tässä muutama niistä: Sony 707, Olympus 5030, Canon G1, Canon G3, Panasonic MC1, Sony U30, jne, jne… ongelma näissä on ollut aika mitään sanomaton kuvanlaatu filmikameraan verrattuna, mutta kuitenkin kätevyydeltään se “mun juttuni”.

    Nykyinen Digikamerani on Nikonin D300 Digijärjestelmäkamera ja siihen muutamia putkia, tällä on “kärvisteltävä” koska paremmat maksavat itselleni vielä liikaa, eli joku Canonin D1s markIII on utopiaa minun budjeteillani valokuvaukseen, vaikka kuinka tarvisisin sellaisen.

    Videokuvaustekniikka on ollut minulla kuluttajaluokkatasoa, eli koskaan minulla ei ole ollut varaa hankkia mitään ammattikameraa, varsinkin kun tekniikkaa menee tässä nopeasti etiäpäin ja kameroita joutunee vaihtamaan kuin sukkia konsanaan.

    Muistan kun Hitachi toi ensimmäisiä erillisnauhureita VT-7 tjms ja siihen erillinen kamera… siitä se alkoi, jonka jälkeen Sony:in Betamovien myötä kokokin oli pienempää. Tämän jälkeen menin 8mm leiriin ja tietysti Sony merkkiseen, eli VHS-C kameroita en ole koskaan oikeen “arvostanut”. 8mm menikin monia versioita, kunnes tuli Mini DV kamerat ja tämähän oli jo kuvanlaadullisesti editoitu versio aivan toista luokaa kuin vanhat analogiset videokamerat. Nykyjään 3-CCD kennon kamera on näppärä tapa tuottaa suhtkoht hyvää videokuvaa ja olen aina arvostanut videokameran pientä kokoa, koska videokamera on minulla mukana paikoissa, jossa iso koko olisi esteeksi monelle asialle.

    Mitä tulee tulevaisuuteen, niin HD-tekniikka tulee nyt kovasti videopuolelle ja totisesti se minua kiinnostaa, nyt kuvanlaatu on jo selkeesti taas parempaa, kuin koskaan ennen.

    Tietotekniikka on ollut kiinnostuksen kohteena VIC-20 asti ja tämän

    jälkeen on ollut tietotekniikkaa kaikenmoista laitetta ja kokonaisuutta. Tietysti tietotekniikka on tullut tutuksi niin Videon kuin valokuvienkin työstämisessä.

    Eli perustyökaluja minulle on: Photoshop, Premiere ja After effects. Teen myös “multsareita” tietotekniikalla ja siihen käytän Macromedian Director ohjelmaa, joka on tullut tutuksi 4-versiosta lähtien.

    Myös teen tietotekniikalla web-sivustoja omaksi ilokseni, joissa käytän Flash ja Dreamweaver ohjelmia perustyökaluina, kun web - sivuja työstän.

Tässä muutamia ohjelmia ja ympäristöjä tietotekniikassa, jota harrastellen:

  • (X)HTML/XML + CSS
  • PHP, MySQL, wml, JavaScript
  • Director ja Lingo kieli
  • Flash + Action script
  • Photoshop
  • Premiere ja after effects
  • MS Office (word, exell, powerpoint, acess)
  • Freehand
  • Dreamweaver
  • Audition
  • Cake Walk
  • ym… kymmeniä vähemmän merkisettömiä pienempiä ohjelmia.

      viihde-elektroniikka on harrastuksissani keskittynyt lähinnä kuvan ja äänen toistamiseen, eli Hifiä ja kotiteatteripakettia. Mutta kaikenlaiset navikointilaitteet, kellot ja kännykät ovat osa mielenkiinnon kohteena. Monia hyvin vanhojakin laitteita on minulla säilynyt näihin päiviin asti käytössä esim: pääteasteet, niitä kun on vaikea tänäpäivänä enään saada ja tarjonta on vähissä ja uudistuksetkin ovat olleet pelkkää kosmetiikkaa. Maininnan arvoisia laitteitani on minulla ollut esim. 8-raitanen sonyn PCM 8mm video (ensimmäisiä kosketuksia digitaaliseen musiikintallentamiseen), 18″ 200lit. subwoofer 1,2kW Sony ES vahvistimella, markkinoiden ensimmäinen virallinen DVB-boksi Nokia 9828t, Motorolan ensimmäinen läpällinen Micro tac nmt 900.

    Pelirintamalla minulla on ollut aina uusimmat kotkotukset, eli Atarista X-Box:iin, unohtamatta käsikonsoleita, N-Gage, PSP jne.